kolmas kesäkuuta. jutellaan muutosta,
muutoksista ja elämästä. miten ajatukset on muuttuneet, ja miten aurinko
paistaa ja elämä hymyilee. kaikki on niin täydellistä, kun voi vaan
olla. Suomen suvi avataan, on niin hyvä mieli. näytänkö mie sittenkin ihan nätiltä?
yksi
liian myöhäinen iltalenkki, päivän hiljainen hetki. oon saanut liikaa
kehuja, ei tää voi olla totta. menee liian hyvin, mitä kohta tapahtuu, miten lujaa tiputaan? en tiedä.
ahdistus kasvaa, itkettää, rintaa puristaa. tekee mieli painautua
turvalliseen kainaloon. herään, kun tuijotan tyhjyyteen. koira vetää
eteenpäin, niin, voisi ehkä kävellä. ulko-oven heijastuksesta huomaan, kuinka kamalalta kuitenkin näytän. miun ajatukset valehtelee, muista aina, ettei mitään positiivista omasta ulkonäöstä. samaa
mantraa joka päivä. välillä haluaisin palata ajassa taaksepäin. kysyä,
miksi ne kohtelee kuin arvotonta paskaa. miksi se oon minä? miksi niillä
on oikeus lytätä miun itsetunto, olenko mie oikeasti vaan ansainnut
sen? olenko mie oikeasti se, mitä ajattelen, mihin olen jo kauan
uskonut? en tiedä. en tiedä, en tiedä, en tiedä! miten mie voin luottaa
kenenkään sanaan? ne on liian hyviä ollakseen totta. haluaisin päästä
ihmisten pään sisälle ja nähdä itseni niin kuin ne miut näkee. olenko
mie oikeasti sellainen?