Ku sä oot siinä ei oo olemassa mörköjä

oon kuunnellut ihan liikaa musiikkia. miun koko pää on sitä tällä hetkellä. kun lunta sataa, niin soi Lapsuuden joulut ja kun mieli hetkeksi saa joululta tilaa, niin Hulluuden highwayt. on samaan aikaan super-onnellinen ja vaikeesti-masentunut olo. ahdistaa enemmän ja pidempään kun pitkään aikaan. jos se ois ainut tunne, niin voisin jopa huolestua. mut ei se ole. oon myös ihan innoissani tulevista synttäreistä ja joulumarkkinoista ja joulusta. sormet syyhyää piparimökkien kimppuun, enkä malttais odottaa synttärikutsujen lähettämistä.

rakastun hunajameloniin aina uudelleen ja uudelleen. voisin elää niillä. ja cokiksella. askarrella päivät ja nukkua yöt. voisin käpertyä omaan pieneen kotiin, pehmeän lumen alle. kaivautua esiin jouluksi ja sen jälkeen kevääksi. kaikki siinä välissä tuntuu niin turhalta. liian muistorikkaalta. hyvältä ja pahalta. liian tunteikkaalta.

huomaan, kuinka palaan takaisin tähän hetkeen. hetkeen, jossa kaikki on hyvin. Eden käpertyy jalkoihin ja lämmittää ulkona viilenneet varpaat. se tuoksuu vähän koiralle ja mie mietin, miten rakastan sen tuoksua. miten hyvä mulla on olla tässä. miten tässä hetkessä ei ole mitään hätää.

se en oo mä, vaan mun pimee puoli

kauneinta ikinä - lumihiutaleet. ihan kuin taikaa.

mielessä on paljon asioita, mutta ne selkeytyy vasta pakkasessa. jos haluaisi jotain saada aikaan, pitäisi koko päivä olla ulkona. kun aipädi kestäisikin kylmyyttä. on aika paljon tehtävää, haalin kaikkea liikaa, koska en ymmärrä lopettaa ajoissa. uni ei tule, eikä kestä, ahdistus voimistuu illalla. loppuvuosi pelottaa, negatiiviset ajatukset lisääntyy. en riitä, olen ruma, painan liikaa, hymyilen hölmösti, kuulostan hölmöltä. tulkitsen useimmat katseet haukkuviksi. huomaan, kuinka silmissä hohtaa ivallinen nauru.

haluan elämältä paljon ja teen töitä unelmien eteen. olen onnellinen, että mulla on unelmia, oli niin tyhjää ja turhaa ilman niitä.

kiitos kun saan voimaa jolla opetella elämään

mietin tänään aamulenkillä, että kuinkahan monta kertaa tän blogin historiassa oon sanonut, että rakastan aurinkoa. RAKASTAN sitä. se on paistanu tänään ihan koko päivän ja ollaan kyllä Edenin kanssa nautittu siitä täysin rinnoin. lenkkeiltiin ja käytiin jäällä kävelemässä ja heittelemässä palloa. en vaan saa tuosta auringosta tarpeekseni, oisin voinut jäädä vaikka jäälle makaamaan, ihan vaan katselemaan kirkasta, pilvetöntä taivasta ja ihailemaan kimmeltävää lunta. vihdoin tuntuu siltä, että akut alkaa latautua. niin ihana, että jossain vaiheessa helpottaa.

haluaisin vielä, haluaisin uskaltaa

miten mie näen elämän, oman itseni ja maailman? onko se totta mitä mie näen, vai mitä muut näkee, vai ei kumpikaan? ja mitä tosi edes on.. onko tosi sitä, mihin uskoo, vai sitä mihin suurin osa uskoo? vai jotain ihan muuta... kun hetken näkee itsessään sen kauniin puolen, niin sitten kymmenen hetkeä näkee jotain ihan muuta. vihaan sitä lausetta, että vasta kun opit rakastamaan itseäsi, pystyt rakastamaan myös muita. en tiedä kuka sen on keksinyt ja uskooko siihen oikeesti kukaan, mut mie en ainakaan. mie en usko, että tuun ikinä rakastamaan itseäni. ehkä mie hyväksyn itseni, mutta rakkaus on iso sana. tuntuu ihan epärealistiselta ajatukselta, että ihminen vois rakastaa itseään. kuuluuko niin tehdä? ja jos kuuluu niin minkä takia? kuinka täydellinen pitää olla, että pystyy rakastamaan itseään?

en minä tiedä. vittu

mä huudan mut kukaan ei kuule, kun mä huudan vastatuuleen

ei toi taivas mun päällä aina pilvetön oo, mut siinä on enemmän aurinkoo

tulkoon mitä vaan tai jääköön tulematta. kaikki on hyvin

kasvattaja sanoi, että koiralle ei sitten pueta minkäänlaisia vaatteita. ajattelin, että en pue ja kyllä se tarkenee. tuli 20 asteen pakkaset ja myös pennulle tärinä ja hyrinä, kun paleli ja piti pomppia aina jalkaa vaihtaen kolmella tassulla. marssin kauppaan ja sanoin, että tämmöstä tänään, ja pentu sai talvivermeet. hassulta näyttää lumessa pieni neonkeltainen pötkö, jonka tossut ei mätsää takin kanssa. mutta eipähän palele. testattiin vielä eilen tunnin ulkoilureissulla, 24 asteen pakkasella.

en kestä, miten kaunista tuolla ulkona on, kun kaikki on ohuen jääharson alla. ja mikä pipohamstraajan unelmasää! saan käyttää niitä viittätoista pipoani, jokaista vaikka monta kertaa pelkästään viikon aikana! ja ulkoilun jälkeen kääriytyä lämpimän huovan alle ja juoda kuumaa kaakaota söpöistä muumimukeista ja ihailla auringonlaskun tuomaa väriloistoa taivaalla ja ah! talvi ♥

hetken tie on kevyt

joulu meni hyvin. oltiin yhdessä ja nautittiin siitä, ja jouluruoista ja tunnelmasta. naurettiin ja oltiin vaan ja rentoiltiin. aatoksi satoi lunta, mikä oli ihan parasta, vaikkei ulkona paljoa oltukaan. oli vaan enemmän jouluinen olo. pitkästä aikaa ei ahdistanut, loisti vaan hymyt ja kynttilät hämärässä. on niin paljon hyvää jo pelkästään yhdessä joulussa.

milloin saavut sä raikas tuuli ilmaan seisovaan ja ruosteiseen

minne meen

joulu on täällä kuunnelkaa, loppua taistelut saa

tulkoon tuulet, vieköön muistot pois

on satanu lunta, on satanu lunta !! en ois uskonut, että oikeesti noin paljon tulis ja jäis maanpinnalle. mutta koska tuli, niin otettiin kaikki ilo irti ja tehtiin lumiukko ja -akka ja laskettiin pulkkamäkeä. ihan jouluinen olo ja punainen hiipii mieleen. onneksi enää pari viikkoa marraskuuhun, sitten on ehkä jo luvallista laittaa joulua kotiin. sitä ennen salaa kuunnella joululauluja ja mietiskellä paketteja pukinkonttiin.