2. marraskuuta 2017

Ku sä oot siinä ei oo olemassa mörköjä


oon kuunnellut ihan liikaa musiikkia. miun koko pää on sitä tällä hetkellä. kun lunta sataa, niin soi Lapsuuden joulut ja kun mieli hetkeksi saa joululta tilaa, niin Hulluuden highwayt. on samaan aikaan super-onnellinen ja vaikeesti-masentunut olo. ahdistaa enemmän ja pidempään kun pitkään aikaan. jos se ois ainut tunne, niin voisin jopa huolestua. mut ei se ole. oon myös ihan innoissani tulevista synttäreistä ja joulumarkkinoista ja joulusta. sormet syyhyää piparimökkien kimppuun, enkä malttais odottaa synttärikutsujen lähettämistä.
rakastun hunajameloniin aina uudelleen ja uudelleen. voisin elää niillä. ja cokiksella. askarrella päivät ja nukkua yöt. voisin käpertyä omaan pieneen kotiin, pehmeän lumen alle. kaivautua esiin jouluksi ja sen jälkeen kevääksi. kaikki siinä välissä tuntuu niin turhalta. liian muistorikkaalta. hyvältä ja pahalta. liian tunteikkaalta.
huomaan, kuinka palaan takaisin tähän hetkeen. hetkeen, jossa kaikki on hyvin. Eden käpertyy jalkoihin ja lämmittää ulkona viilenneet varpaat. se tuoksuu vähän koiralle ja mie mietin, miten rakastan sen tuoksua. miten hyvä mulla on olla tässä. miten tässä hetkessä ei ole mitään hätää.