Jokainen yö vie aamuun

milloin huomasin? sä tartuit käteen jota tuskin ojensin

yhtenä iltana, kiireen keskellä istahdin koirapuiston isolle kivelle siksi aikaa kun Eden päivitti muistiinsa päivän uusia hajuja. huomasin, että nyt on syksy. viime kesän vietin lähinnä Edenin kanssa pihanurmikolla istuen ja leikkien. opettaen sille uusia asioita. opettaen sitä elämään tässä maailmassa. ja samalla miettien ja haaveillen siitä, kuinka itse päästäisin kokonaan siitä irti. oli tarkoitus, että se oli miun viimeinen kesä.

nyt istuin siinä kivellä ja mietin, että mitä on muuttunut. minkä takia mie vielä istun siinä. ja ehkä kaikkein eniten, minkä takia mie halusin istua siinä? katsella kun toinen innoissaan lähtee painelemaan ympäri koirapuistoa nenä kiinni maassa. käydä ulkona, jutella ihmisten kanssa, matkustella ympäri Suomea, ottaa kuvia, tehdä muistoja.. tein tänä kesänä niin paljon kivoja asioita, sellaisia, mitä halusin. mistä lähtien mie olen haaveillut ja halunnut elää?

mie olen muuttunut miun elämäni aikana paljon ja monta kertaa. mie tiedän, mitä mie olen, mutta en syytä siihen. oisko miusta siltikin tullut tällainen, jos miun elämä ois ollut erilainen? mie kuulemma näytän vahvalta ja itsevarmalta. siltä, että tiedän kuka olen ja mitä haluan. minä, joka yläasteella keräsi koko bussimatkan rohkeutta, että uskalsi toivottaa luokkakavereille hyvät huomenet. uskoin, että kaikki haluaa mulle oikeasti vaan pahaa, eikä kehenkään voi luottaa. ja mitä mie nyt teen? kerron puolet elämästäni ventovieraalle ihmiselle, johon törmätään hihnalenkillä. kerron kuuluvasti oman mielipiteeni ja luotan siihen että pärjään. en aina tunnista itseäni muitten puheista. usein mietin, että mie olen toisille se sama, mitä vuosia vuosia sitten. yllätyn kun sanotaan, että olen sosiaalinen ja avoin. miten miusta muka sellainen tuli.

oispa maailma sulle pehmeä, kun kuljet siellä

taidan olla tavallinen aivan

tuttuun helvettiin on helpompaa jäädä kii

kolmas kesäkuuta. jutellaan muutosta, muutoksista ja elämästä. miten ajatukset on muuttuneet, ja miten aurinko paistaa ja elämä hymyilee. kaikki on niin täydellistä, kun voi vaan olla. Suomen suvi avataan, on niin hyvä mieli. näytänkö mie sittenkin ihan nätiltä?

yksi liian myöhäinen iltalenkki, päivän hiljainen hetki. oon saanut liikaa kehuja, ei tää voi olla totta. menee liian hyvin, mitä kohta tapahtuu, miten lujaa tiputaan? en tiedä. ahdistus kasvaa, itkettää, rintaa puristaa. tekee mieli painautua turvalliseen kainaloon. herään, kun tuijotan tyhjyyteen. koira vetää eteenpäin, niin, voisi ehkä kävellä. ulko-oven heijastuksesta huomaan, kuinka kamalalta kuitenkin näytän. miun ajatukset valehtelee, muista aina, ettei mitään positiivista omasta ulkonäöstä. samaa mantraa joka päivä. välillä haluaisin palata ajassa taaksepäin. kysyä, miksi ne kohtelee kuin arvotonta paskaa. miksi se oon minä? miksi niillä on oikeus lytätä miun itsetunto, olenko mie oikeasti vaan ansainnut sen? olenko mie oikeasti se, mitä ajattelen, mihin olen jo kauan uskonut? en tiedä. en tiedä, en tiedä, en tiedä! miten mie voin luottaa kenenkään sanaan? ne on liian hyviä ollakseen totta. haluaisin päästä ihmisten pään sisälle ja nähdä itseni niin kuin ne miut näkee. olenko mie oikeasti sellainen?

vieläkin muistelen sitä hymyjen määrää

voiko oikein tehdessään tehdä väärin kellekään

kuvaaminen kiinnostaa taas enemmän kun pitkään aikaan. ja niin kyllä moni muukin asia. vielä pari kuukautta sitten en uskonut, että pystyn aidosti kiinnostumaan enää yhtään mistään. Eden tuo miun elämään aivan äärettömän paljon valoa. se lupaa mulle huomisen, jonka pystyn suunnitella jo viikkoa aikaisemmin. oon niin hämilläni tästä onnen tunteesta. ei miun pitänyt tuntea tällaista enää ikinä. ei miun pitänyt olla täällä enää ikinä. tuntuu, että koko ajan miun elämään tulee uusia asiota, onnellisia asioita, uusia ihmisiä, uusia tunteita. tuntuu väärältä olla onnellinen, mutta sekin tunne voi kai muuttua. kaikki voi muuttua.

siksi juuri tässä näin vaikka sisälläni huokaa lienee kaikki oikein päin

näen sut mun silmät kiinni

kun tässä ollaan kaikki turha pakenee