viime kerrasta onkin jo aikaa. sitä yhtä hyvää seuraa tietenkin kymmenen huonoa ja ne kaikki kasaantuu samalle viikolle. sitten ollaan taas pohjalla. mut ei se mitään, mie olen jo tottunut siihen ja se tuntuu ehkä jopa turvallisemmalta kuin hyvä.
miusta on ihanaa kirjoittaa blogia ja rakastan kuvaamista ja kuvien laittamista esille, mutta mietin taas, onko tässä mitään järkeä. tää blogi on yks sekametelisoppa, ei ole mitään tiettyä aihetta, jonka ympärillä tää pyörii, asiat vaihtelee ja kuvauskohteet myös. mietin, millaisen kuvan tästä saa ja millaisen kuvan minusta saa. meinasin poistaa kaikki kolmen ensimmäisen vuoden postaukset, mutta kun aloin niitä selaamaan, niin en pystynytkään. tää on mulle niinkun päiväkirja. tuli mieleen ne asiat, tapahtumat ja tunteet, joita kaikkina näinä vuosina olen kokenut. ei niitä saa paperipäiväkirjaan tallennettua samalla tavalla. ehkä mie jatkan tätä näin, muutan vähän ulkoasua ja se siitä. en stressaa liikaa sisällöstä, koska loppujen lopuksi ei miun tarvitse miellyttää ketään muuta kuin itteeni.
Ei blogilla tarvitse miellyttää ketään, sulla on ihania kuvia täällä ja kertoilet mitä milloinkin ajattelet. Kuulostaa kovin tutuilta ajatuksilta - varsinkin aina silloin kun menee huonosti, blogikin tuntuu jotenkin huonolta ja väärältä vaikka ei se oikeesti niin mee. Mun mielestä sellaset blogit on mielenkiintosia, mitkä kertovat elämästä eikä mistään yhestä tietystä jutusta. :)
VastaaPoistaniin miekin ajattelen ja tykkään itse myös blogeista, joissa näkyy se ihan normaali elämä. hyvät ja huonot asiat ja tunteet. silti aina miettii omaa blogia ihan erilailla. ihan niinkun omaa elämääkin. aina pitää vertailla ja tehdä kaikesta niin täydellistä. ja kuitenkin tietää, ettei todella tarvitsisi. onneks sit on myös niitä päiviä, kun voi ajatella, että tää on ihan hyvä näin.
Poista