uskalla en liikahtaa, enkä lumousta särkeä

ei käyty siinä metsässä puoleen vuoteen. pelotti ja ahdisti. Eden meni edeltä ja minä perässä. vain pehmeä maa ja kaatuneet puut. en edes muistanut missä se tapahtui. käveltiin rauhassa, katseltiin luontoa ja minä mietin. en ymmärrä miten yhden metsän eteen muodostui niin suuri kynnys, etten sinne yksin enää päässyt menemään. mutta se meni hyvin ja oon onnellinen siitä. ja että mulla on muutenkin hyvä olla. ja että mie pärjään Edenin kanssa ja silläkin on hyvä olla.