en mie tajua. jos miettii, mitä oon saanu viimeisen kuukauden aikana tehtyyn, niin aivan järjettömän lyhyt aika. sit kun näkee kuukauden jälkeen tommosen pienen seitsenkuisen kummilapsen, niin ei, pakko siinä on olla paljon useampia päiviä. tulee niin surkea olo kun on missannut niin paljon toisen elämästä. #surkeakummi -olo. ei, mie olen ollut niin paljon sen elämässä, kun olen pystynyt ja jaksanut. pitäisi hyväksyä omat vaihtelevat voimavarat. voisko joku päivä sen oppia?
joka päivä mietin miun läheisiä ja rakkaita, mutta liian harvoin nään. sit pelkään, että menetän ne just sinä päivänä, kun en jaksa nousta sängystä ja olisin voinut niitä tavata ja halata. kerron paljon useammin, että välitän ja rakastan, ja haluan kyllä nähdä silloin kun olen itse tässä elämässä ja maailmassa. pelottaa vähän ne päivät, kun en ole. onneksi osaan nauttia niistä hetkistä, kun kaikki on hyvin. olen enemmän onnellinen niistä.
Voi, sie ihana! Mulla on joskus ihan samanlainen olo, että oon liian vähän läsnä rakkaiden elämässä, vaikka oon niin paljon kun pystyn ja jaksan. Mutta hei, uskotaan että ne tietää että me ollaan täällä, vaikkei ollakaan aina just siellä missä ne. <3
VastaaPoistano voi sie ihana!♥ kyllä ne varmasti tietää, pitäis osata rauhottaa ittensä sillä tiedolla.
Poista