mä luulen että nuo silmät enkelin ne näkee taivaan tarkemmin

aamusta asti kaikki menee pieleen. joka ikinen opittu asia on unohdettu yön aikana ja vaikka on kolme erilaista luuta, niin mikään niistä ei maistu vaan aamutossut, jotka on vartin sisään kielletty kymmenen kertaa. en tule luokse, en istu, en rauhoitu, et laita hihnaa, ei mennä ulos, ei mennä sisälle, en syö... väsyttää ja turhauttaa. teenkö kaiken ihan väärin? makaan lattialla ja tuijotan kattoa, vaikka ulkona paistaa aurinko. pitäisi tehdä ja tehdä. pitäisi elää. miten se tuntuu niin hankalalta?

avaan silmät, kun pieni kostea nenä koskettaa poskea ja työntää pehmopupua lähemmäs leikkiä varten. naurahdan ja mietin miten se voi olla niin hassu. tuommoinen karvainen pikku riiviö, joka saa raivon ja epätoivon partaalle joka ikinen päivä. saa mahtavimmat leikit aikaan suihkepullon korkilla, repii kengännauhoja ja kiellettäessä katsoo suloisilla silmillään anteeksipyytävästi. unisena painaa päänsä kiinni minuun. ja minä sulan. rakastan. miten pärjäisinkään ilman sinua.

muistan kivet ja kannot tän soratien.

sydämeni turhaan me nyt juostaan, sillä oikeeseen aikaan hyvä risteys tulee vastaan

 

herään aamupäiväunilta postiluukun kolahdukseen. hetken päästä ovikello soi ja oven takana seisoo mies paketti kainalossa. vihdoinkin se on täällä, uusi toimiva läppäri ! virusturva latautumaan ja bloggeri auki. ihanaa kirjoittaa taas.

aika menee ihan järjettömän kovaa, asioita vaan tapahtuu, viikot vyöryy ohitse ja minä jään vinkumaan perään. yritän nukkua ajan kiinni, mutta en onnistu. pieni karvainen uutuus pitää kiinni arjessa, auttaa nousemaan sängystä ja pysymään hereillä suurimman osan päivästä. itse se nukkuu, välillä leikkii ja opettelee käyttämään hampaitaan, mikä saa minun kädet naarmuille ja Edenin vaan innokkaammaksi. hassu se on ja suloinen silti. joka päivä muistuttaa siitä, että sen saa mitä haluaa, jos vaan tekee töitä sen eteen.