9. maaliskuuta 2017

Oon elossa mut haluun juosta karkuun mun sielua


tuli vaan tarve kirjoittaa. en oikein osaa mitään muuta nyt. oli työt ja asunnot, ystävät ja oma aika tasapainossa. odotin sitä milloin kaikki romahtaa, joku sanoo että lällällää, etpäs saakaan onnellista loppua. ei sanonut. se tuli ihan yllätyksenä.
joku onnistui siinä mitä mie joskus halusin. muistan sen huonot hetket paremmin kuin hyvin. muistan kuinka kävellään, itketään, halataan, jutellaan. ohjaan ja kerron, että nyt on nyt, eikä se mitä tapahtui aiemmin. muistutan miten tärkeä on ja että saa olla omanlainen. saa olla onnellinen.
aurinko paistaa, taivas on kauniin sininen. saan uudet avaimet jo illalla, kaksi päivää etuajassa. onnen kukkuloille ei ole kuin parin sekunnin matka. kaikkea uutta odottaa paperikasseissa ja laatikoissa muu omaisuus.
"Toivottavasti olet onnellinen". se pyörii mielessä. no en ole. miten luulet, että voisin olla onnellinen kun jätät kaiken? aika menee sumussa. liikkuu, mutta liian hitaasti. matelee. ahdistaa. ahdistaa niin helvetisti. miksen voi tehdä enää mitään? miksen voi halata? miksi et enää halunnut kuulla hyviä asioita? ymmärrän ja en. neulon, juoksen, siivoan, kuuntelen musiikkia, itken. katson telkkaria, seiniä, kattoa, jalkoja, vatsaa ja jääkaappia. unohdan kalenterin, ystävät ja kaiken muun. tulet mieleen joka asiasta. tuntuu ettei helpota, tuntuu epäreilulta. olen kateellinen. mietin, mitä tekisit tällä hetkellä jos hengittäisit. miten olisin saanut sinut pysymään elämässä kauemmin?
muutto meni. makasin sängyllä, kun muut täyttivät uusia kaappeja, joita odotin kuukauden. ei kiinnosta, missä laatikossa on haarukat ja missä kaurahiutaleet. tulisit vaan takaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti