mä huudan mut kukaan ei kuule, kun mä huudan vastatuuleen

ei toi taivas mun päällä aina pilvetön oo, mut siinä on enemmän aurinkoo

tulkoon mitä vaan tai jääköön tulematta. kaikki on hyvin

kasvattaja sanoi, että koiralle ei sitten pueta minkäänlaisia vaatteita. ajattelin, että en pue ja kyllä se tarkenee. tuli 20 asteen pakkaset ja myös pennulle tärinä ja hyrinä, kun paleli ja piti pomppia aina jalkaa vaihtaen kolmella tassulla. marssin kauppaan ja sanoin, että tämmöstä tänään, ja pentu sai talvivermeet. hassulta näyttää lumessa pieni neonkeltainen pötkö, jonka tossut ei mätsää takin kanssa. mutta eipähän palele. testattiin vielä eilen tunnin ulkoilureissulla, 24 asteen pakkasella.

en kestä, miten kaunista tuolla ulkona on, kun kaikki on ohuen jääharson alla. ja mikä pipohamstraajan unelmasää! saan käyttää niitä viittätoista pipoani, jokaista vaikka monta kertaa pelkästään viikon aikana! ja ulkoilun jälkeen kääriytyä lämpimän huovan alle ja juoda kuumaa kaakaota söpöistä muumimukeista ja ihailla auringonlaskun tuomaa väriloistoa taivaalla ja ah! talvi ♥

hetken tie on kevyt

joulu meni hyvin. oltiin yhdessä ja nautittiin siitä, ja jouluruoista ja tunnelmasta. naurettiin ja oltiin vaan ja rentoiltiin. aatoksi satoi lunta, mikä oli ihan parasta, vaikkei ulkona paljoa oltukaan. oli vaan enemmän jouluinen olo. pitkästä aikaa ei ahdistanut, loisti vaan hymyt ja kynttilät hämärässä. on niin paljon hyvää jo pelkästään yhdessä joulussa.

ja pienet toiveet toteutuu

Eepu, Epsu, Eepukka, Eepuska, Pöppis, Pentu, Pöppiäinen, Pöpsy, Mato Matala... minun oma kaunis, rakas mallikoira. karvat hieman sojottaa ja värivirhe vaivaa, mutta antaa vaan vaivata. minulle riittää, että saan olla tuon kanssa joka päivä, koska se on miun ihan ikioma. vaikka usein raastaa hermoja kaikki oikuttelut, niin silti huomaan joka päivä jääneeni tuijottamaan sitä ja miettimään, että se on ihan oikeesti miun ja mie ihan oikeesti oon sille tärkeä. ja se on miulle. kuulostaa hömpältä, mutta joskus pyyhkäisee ihan todella joku ihmeen rakkauden aalto ja sitä on vaan ylpeä siitä, millaisen ystävän mie olen siitä kasvattanut ja saanut.

uskalla en liikahtaa, enkä lumousta särkeä

ei käyty siinä metsässä puoleen vuoteen. pelotti ja ahdisti. Eden meni edeltä ja minä perässä. vain pehmeä maa ja kaatuneet puut. en edes muistanut missä se tapahtui. käveltiin rauhassa, katseltiin luontoa ja minä mietin. en ymmärrä miten yhden metsän eteen muodostui niin suuri kynnys, etten sinne yksin enää päässyt menemään. mutta se meni hyvin ja oon onnellinen siitä. ja että mulla on muutenkin hyvä olla. ja että mie pärjään Edenin kanssa ja silläkin on hyvä olla.