tuttuun helvettiin on helpompaa jäädä kii

kolmas kesäkuuta. jutellaan muutosta, muutoksista ja elämästä. miten ajatukset on muuttuneet, ja miten aurinko paistaa ja elämä hymyilee. kaikki on niin täydellistä, kun voi vaan olla. Suomen suvi avataan, on niin hyvä mieli. näytänkö mie sittenkin ihan nätiltä?

yksi liian myöhäinen iltalenkki, päivän hiljainen hetki. oon saanut liikaa kehuja, ei tää voi olla totta. menee liian hyvin, mitä kohta tapahtuu, miten lujaa tiputaan? en tiedä. ahdistus kasvaa, itkettää, rintaa puristaa. tekee mieli painautua turvalliseen kainaloon. herään, kun tuijotan tyhjyyteen. koira vetää eteenpäin, niin, voisi ehkä kävellä. ulko-oven heijastuksesta huomaan, kuinka kamalalta kuitenkin näytän. miun ajatukset valehtelee, muista aina, ettei mitään positiivista omasta ulkonäöstä. samaa mantraa joka päivä. välillä haluaisin palata ajassa taaksepäin. kysyä, miksi ne kohtelee kuin arvotonta paskaa. miksi se oon minä? miksi niillä on oikeus lytätä miun itsetunto, olenko mie oikeasti vaan ansainnut sen? olenko mie oikeasti se, mitä ajattelen, mihin olen jo kauan uskonut? en tiedä. en tiedä, en tiedä, en tiedä! miten mie voin luottaa kenenkään sanaan? ne on liian hyviä ollakseen totta. haluaisin päästä ihmisten pään sisälle ja nähdä itseni niin kuin ne miut näkee. olenko mie oikeasti sellainen?

lauletaan kovempaa kun pitäs olla hiljaa

silmät kii, etten luovu ja lipeä

elämähän meitä laittaa kouluihin oppimaan, ja korpiteille enkeleitä

törmäsin tänään ihmiseen, joka näki minnuu viimeksi vuosi sitten, parin viikon välein, aina yhtä itkuisena ja toivottomana oman elämänsä suhteen. "Näytät hyvältä nyt." ja meinasin taas alkaa itkemään. mutta ei, enhän mie itkekään enää niin usein. en edes usein. tuntuu pahalta ajatella, että vuosi taaksepäin joka päivä koostui ainoastaan sen itkun ympärille. ihan sama mistä puhuttiin, ajatusten lopputulos oli aina sama - en mie pysty. en osaa, en halua. ei elämä ole minnuu varten. en mie saanu päättää synnynkö tänne vai en. en jaksa tätä enää. en jaksa yrittää, mikään ei muutu kuitenkaan. se toivottomuus. millään ei ole enää mitään merkitystä, tulevaisuus näyttää seuraavaan sekuntiin, ei yhtään kauemmas. mitä on huominen, ensi viikko, ensi vuosi? niitä ei ole. pelkkää mustaa joka puolella, kaikki ahdistaa. vaikka kaikki on hyvin, niin mikään ei ole. kaikki tuntuu turhalta. odotan sitä viimeistä, liian vahvaa romahdusta.

mutta sitä ei tule. saatiin avaimet, joiden nimet keksimme itse. mietin kauan onko nimi liian suuri. pystyykö miun ajatukset muuttumaan niin radikaalisti. se vaan jäi pyörimään mieleen. siitä tuli avain tulevaisuuteen. se tuntui mahdottomalta, mutta siltikin helpottavalta. nyt vuosi myöhemmin muistan nuo ajatukset ja tuntemukset vielä vähän liiankin hyvin, mutta enää ne ei valtaa päätä ihan kokonaan. nyt elämässä on paljon hyvääkin. niitä asioita, mitkä aiemminkin oli, mutta mitkä ei tuntuneet enää miltään. nyt ne tuntuu, samoin kuin ne ikävämmätkin asiat, mutta ei liian voimakkaasti. tunteet on enemmän tasapainossa ja hallittavissa. se avain roikkuu miun ikkunassa vieläkin. ja nyt miusta tuntuu, että mulla ihan todella on tulevaisuus.

minä olen jossain täällä

joinain päivinä mietin, että ehkä tykkäänkin elämästä. en mie sitä ainakaan vihaa, enkä tee asioita päästäkseni siitä eroon. välillä jopa suunnittelen tulevaisuutta. oon miettinyt kesää, mutta elänyt silti päivä kerrallaan. kuitenkin tää päivä on se, mitä tällä hetkellä on, tulevasta ei tiedä, vaikka voikin haaveilla. mie olen tyytyväinen miun elämään nyt. en halua elää näin aina, mutta tässä hetkessä näin on hyvä.

sinä valitsit oikein, sinä valitsit oikein

hankala mennä nukkumaan ja hankala nousta ylös. illalla kun ei tarvitsisi tehdä enää mitään niin teen ja aamulla kun pitäisi, niin en. jos aurinko paistaa ja ollaan ulkona, niin voimat on kuin teräsmiehellä, mutta kun tullaan sisälle, niin supervoimat katoaa korkojen kera. masentaa polvi, kun ei kestä yhtä asfaltille lentämistä, eikä sitten suostu paranemaan viikossa. piristää äidin tuomat tulppaanit ja Edenin ilo. ja pajunkissat ja lumen alta näkyvä nurmikko. tähän päivään asti kesä oli mulle vaan sana. tänään muistin, miltä se tuntuu. nyt miekin odotan sitä.